Johanna Försti Gospel

Johanna Försti on yksi Suomen monipuolisimmista ja taitavimmista laulajista. Försti tuo avajaiskonserttiin kirkossa harvoin koettua tunnelmaa.

Konsertissa kuullaan perinteisen gospelin lisäksi nykypäivän populaarimusiikkia. Johanna haluaa tuoda konsertissa esiin valitsemiensa kappaleiden sanomaa.

”Gospelmusiikki on kiinnostanut minua aina. Jo ennen kuin aloin nuorena laulaa, se on ollut minulle yksi innoittavimmista tyylilajeista. Useiden tykkäämieni pop-hittikappaleiden sanoma ja teksti voidaan ymmärtää myös hengellisesti. Halusin tehdä konsertin, jossa voin käsitellä näitä hittejä, sekoittaa joukkoon old school -gospelia”,  Johanna kertoo.

Johanna Försti, laulu
Mikko Helevä, Hammond-urut
Ville Herrala, kontrabasso
Abdissa Assefa, perkussiot

Yhteistyössä avajaiskonsertin järjestää:

 

 

Pope Puolitaival Nordic4

Oululaislähtöisen saksofonisti Pope Puolitaipaleen uusi yhtye Pope Puolitaival Nordic4 julkaisee levyn syyskuussa 2019. Elojazzin perjantaissa on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla maailman ensi-illassa yhtyeen ennen julkaisematonta materiaalia. Erikoisuutena kokoonpano soittaa Oulu Trilogian, joka on sävelletty ihmisille, joita Oulu on koskettanut.

Pope Puolitaival Nordic4 soittaa vahvasti melodista jazzmusiikkia, jonka ajatuksena on puhutella muutakin kuin perinteistä jazzyleisöä tinkimättä kuitenkaan jazzin syvimmästä olemuksesta.

”Tuon uutena elementtinä musiikkiini sähköisesti muunnellun saksofonisoundin, joka saadaan hyödyntämällä saksofonin runkoon kiinnitettyä mikrofonia. Elektroninen saksofonisoundi yhdistettynä suomalaiseen jazzmusiikkiin luo ennen kuulemattoman yhdistelmän”, esittelee Pope.

Pope Puolitaival, saksofoni
Jussi Fredriksson, piano
Jori Huhtala, basso
Jonatan Sarikoski, rumpali

 

Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet

Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartetilta ilmestyi vuonna 2018 lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen menestysdebyytin seuraaja Ligger du fortfarande i sängen!.

”Ruotsinkieliset runot taipuvat liekehtiviksi jazzlaulelmiksi Emma Salokosken ja Ilmiliekki-kvartetin käsittelyssä. Emma Salokosken tulkinnat ovat kauttaaltaan erinomaisen eläytyviä, erilaisten tekstien ytimet tavoittavia.” (HS)

Emma-palkittu, erittäin monipuolinen tulkitsija Salokoski on esiintynyt maamme eturivin muusikoiden kanssa niin sinfoniaorkesterin solistina kuin rockfestivaalien päälavoillakin. Häneltä on ilmestynyt laskentatavasta riippuen tusinan verran levytyksiä sekä soolona että eri kokoonpanojen jäsenenä.

Teosto-palkittu Ilmiliekki Quartet on yhtyeen alkutaipaleelta lähtien nauttinut kansainvälistä arvostusta.

Emma Salokoski, laulu
Artturi Rönkä, piano
Verneri Pohjola, puhallinsoittimet
Olavi Louhivuori, rummut
Antti Lötjönen, basso

 

Oulu All Star Big Band “In the Spirit of Jaco Pastorius” with Timo Hirvonen, Jussi Lehtonen & Jukkis Uotila

Oulu All Stars Big Bandin kanssa esitettävä konsertti koostuu basistilegenda Jaco Pastoriuksen upeista sävellyksistä ja osaltaan myös alkuperäisistä sovituksista.

Bassosolisti Timo Hirvonen soittaa vahvasti Pastoriuksen hengessä olematta kuitenkaan klooni. Hänen valttinaan on Pastoriuksen tavoin suvereeni bebopin melodisharmonisen kielen hallinta, joka yhdistyy saumattomasti tuhtiin groove-ilmaisuun. Hirvonen soittaa kuitenkin nauhallista sähköbassoa, joka tarjoaa erilaisen soinnillisen pohjan melodiselle sanavarastolle ja alleviivaa hänelle ominaista selektiivistä artikulaatiota komppisoitossa.

Idean isän, rumpali Jussi Lehtosen aloitteesta esitettiin Pastoriuksen musiikkia yhdeksänhenkisellä kokoonpanolla ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Ryhmä keräsi täysiä saleja ympäri maan. Hän muodostaa Hirvosen kanssa saumattomasti työskentelevän komppiparin, jonka soittoa leimaa lähes mystinen kuudes aisti, niin maagisia ovat parhaimmillaan yhteisesti improvisoidut ja tiukkaan synkronisoidut groovet.

Sibelius-Akatemian jazzmusiikin professoria, kapellimestari Jukkis Uotilaa luonnehdittiin Suomen kautta aikojen kansainvälisesti arvostetuimmaksi jazzmuusikoksi, kun hänelle myönnettiin musiikin valtionpalkinto vuonna 2011. Pianosolistina konsertissa toimiva Uotila on alun perin koonnut ja sovittanut ohjelmiston Stockholm Jazz Orchestralle.

Tämä kansainvälisen tason trio kohtaa Oulun parhaista soittajista kootun Oulu All Star Big Bandin puhaltajat, ja yhdessä he tulkitsevat Jaco Pastoriuksen groovaavaa musiikkia pimenevässä illassa.

OASBB
Timo Hirvonen, basso
Jussi Lehtonen,  rummut
Jukkis Uotila, piano, orkesterin johto

 

Severi Pyysalo & The Mokners

The Moknersia voidaan luonnehtia jonkinlaiseksi Suomi-jazzin all stars -kokoonpanoksi. Vibrafonisti Severi Pyysalo, basisti Timo Hirvonen ja rumpali Jussi Lehtonen ovat maamme nykyjazzin raskassarjalaisia. Pyysalo on hurmannut sekä kriitikot että yleisönsä Porista New Yorkiin jo 1980-luvulta asti. Hirvosen bassotaituruutta ovat hyödyntäneet huipputason kotimaiset ja ulkomaiset artistit. Jussi Lehtonen on kysytty kansainvälisen huipputason jazzrumpali. Trio tuo yhteen laajan näkemyksen ja kokemuksen kompaktin grooven merkeissä. 

The Moknersin melodinen rytmi-iloittelu on vertaansa vailla, ja bändin käsissä omaleimaisiksi tulevaisuuden standardeiksi taipuvat niin omat kuin vieraatkin kappaleet. Lainasävellykset on poimittu laajalla skaalalla, joskin ehdottoman tinkimättömästi. Yhtyeen omaa ohjelmistoa kartuttavat kaikki bändin kolme jäsentä.

Severi Pyysalo, vibrafoni
Timo Hirvonen, basso
Jussi Lehtonen,  rummut

 

Joey DeFrancesco Trio

Maailman parhaimmaksi Hammond-urkuriksi kutsuttu amerikkalainen Joey DeFrancesco saapuu trionsa kanssa Elojazzeille. DeFrancesco on levyttänyt ja kiertänyt muun muassa Ray Charlesin, Van Morrisonin, Diana Krallin, Nancy Wilsonin ja George Bensonin kanssa.  Hän on ollut neljä kertaa Grammy-ehdokkaana ja hänet on nimetty ”Hammond Hall of Fame” -kunniagalleriaan vuonna 2014 sekä Philadelphian Music Walk of Fameen vuonna 2016.

DeFrancescon musiikilliset juuret kasvoivat jazzissa, bluesissa ja muissa musiikkitaiteen muodoissa hänen nuoruusvuosinaan Philadelphiassa. Nykyään hänen ainutlaatuinen musiikkinsa edustaa perinteistä tyyliä modernilla otteella.

Joey DeFrancesco, hammond-urut, trumpetti
Khary Abdul Shaheed, rummut
Troy Roberts, kontrabasso, saksofoni    

 

Sami Saari ja Jazzpojat

Sami Saari ja Jazzpojat -yhtyeen musiikki on korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan jazzmies ja on siitä syystä koonnut yhtyeen, jossa pettämätön svengi yhdistää voimansa karismaattisen solistin kanssa.

Sami Saari, laulu ja kitara 
Mikael Myrskog, piano 
Eero Seppä, basso 
Mikko Arlin, rummut
Pope Puolitaival, saksofoni
Tapio Maunuvaara, trumpetti

 

Kaisa & Severi with Olli Estola

Elojazz-perjantain jatkoklubilla vibrafonisti Severi Pyysalon sekä kontrabasisti Kaisa Mäensivun muodostama duo esittää svengaavaa ja energistä jazzia, joka perustuu kommunikaatioon ja hetkessä olemiseen. Projektissa kuullaan, kuinka eri sukupolvien muusikot luovat musiikillisen sidoksen yhteispelillään. Duon kanssa lavalla nähdään oululaisrumpali Olli Estola.

Pieni kokoonpano antaa tilaa dynamiikalle, soittimille sekä muusikoiden ilmaisuvoimalle. 

Kaisa Mäensivu, kontrabasso, laulu
Severi Pyysalo, vibrafoni
Olli Estola, rummut

 

Nina Mya ”Music of Burt Bacharach”

Nina Mya on palkittu suomalainen jazzlaulaja, säveltäjä ja laulunopettaja, jonka kolmas albumi Closure keräsi kansainvälistä ylistystä tummalla, Myalle ominaisella gospeliin ja souliin viittaavalla sävyllään. Nuoresta iästään huolimatta Myasta on kehittynyt kansainvälisen tason huippuartisti, jonka äänen tekninen hallinta, lavaläsnäolo ja tulkinta ovat poikkeuksellisia. 

Mya kutsuttiin esiintymään Tel Aviviin, Israeliin syksyllä 2018 Jaffa Jazz Festivalille. Teemaksi valikoitui merkittäviä pop- ja elokuvahittejä runsaasti tehtaillut pianisti ja säveltäjä Burt Bacharach, jonka hitteihin lukeutuu muun muassa Raindrops Keep Falling On My Head ja The Look Of Love. Mya esittää Elojazz-lauantaina jatkoklubilla tribuutin Bacharachille huippukokoonpanolla. Illan aikana kuullaan helmiä Bacharachin pitkän uran varrelta jazzsovituksina. 

Nina Mya, laulu
Pope Puolitaival, saksofoni
Jukkis Uotila, piano
Timo Hirvonen, basso
Jussi Lehtonen, rummut

 

Oulu Youth Jazz Orchestra

OYJO eli Oulu Youth Jazz Orchestra on Madetojan musiikkilukion sekä Oulun konservatorion yhteinen nuoriso -big band, joka on toiminut jo vuosia loistavana ponnahduslautana kohti ammattimuusikkoutta. Orkesteriin kuuluu 23 nuorta, jotka ovat iältään 13–19-vuotiaita. Orkesteri perehdyttää opiskelijoita eri rytmimusiikin tyyleihin ja big band -soittoon sekä järjestää esiintymisiä. OYJO koostaa lukukausittain uuden konserttiohjelmiston. Elojazzeilla kuullaan konservatorion ammattiopiskelijoiden laulusolistien kanssa kappaleita Abbasta iskelmään big band -sovituksin. Orkesteria johtaa Jaakko Jauhiainen.